Kirsikan leikkaus ja hoitaminen

Toivepiha leikkaa ja istuttaa kirsikkapuut Länsi-Uudenmaan ja Salon alueella. Meiltä saat apua kirsikkapuun istutukseen, lannoitukseen ja kirsikkapuun leikkaamiseen. Hoidamme myös muut hedelmäpuut, kuten omenat, päärynät ja luumut, sekä marjapensaat, koristepensaat ja pensasaidat.

Toivepiha on viherrakentamisen ammattilainen, jolta saat kattavat pihanhoitopalvelut, sekä pihasuunnittelun ja viherrakennustyöt.

Muistathan, että kirsikkapuu voi olla osa keittiöpuutarhaa.

 

Kirsikkapuun istutus

Kuten muutkin hedelmäpuut, kirsikkapuu menestyy parhaiten lämpimässä, aurinkoisella paikalla. Ympäröivän maan tulisi olla hyvin vettä läpäisevää ja kasvualusta olisi hyvä olla vähintään 80 cm syvä. Osa kirsikkalajikkeista on itsepölyttyviä, mutta ristipölytys yleensä kasvattaa satoa ja kirsikoiden laatua. Myös kirsikkapuun taimi olisi hyvä tukea parin ensimmäisen vuoden aikana.

Istutuksen yhteydessä taimen istutuspaakku ja täytetty istutuskuoppa tulisi kastella hyvin.

 

Kirsikkapuun leikkaus

Kirsikkapuu on herkkä karsimiselle, eikä siedä suuria leikkausoperaatioita. Myöskään kovin nuoria puita ei yleensä tarvitse leikata. Kirsikkapuun leikkaus voidaan tehdä kevättalvella, mutta yleisimmin leikkaaminen tehdään elokuussa. Kirsikkapuuta olisi hyvä leikata maltillisesti kerrallaan, mutta säännöllisesti. Varsinkin keväisin on olemassa riski, että puu alkaa vuotamaan ja liikaa leikattu puu kuolee herkästi. Suuret leikkauspinnat ovat myös herkkiä lahottajille ja kasvitaudeilta.

Puun kasvua pyritään leikkaamalla ohjaamaan sivuille, jotta puusta tulisi ennemminkin leveä, kuin korkea. Leveän ja matalan puun sato on paljon helpommin kerättävissä.

 

Kirsikkapuun hoito ja suojaus

Jos kirsikkapuun kasvupaikka on hyvä, se on hyvin helppohoitoinen. Täysikasvuiselle puulle voi antaa normaalisti kevät- ja syyslannoitetta. Kastelu voi olla tarpeellista, jos kesällä on poikkeuksellisen pitkiä kuivia jaksoja, mutta muutoin kirsikka pärjää sateiden tuomalla vedellä. Myös kirsikkapuut kannattaa suojata talven ajaksi suojaverkolla tai runkosuojalla, jotta myyrät ja rusakot eivät pääse vahingoittamaan runkoa tai alimpia oksia.

 

Tilaa hoitoleikkuut ammattilaiselta

Hyödynnä kotitalousvähennys ja tilaa puiden ja pensaiden leikkuutyöt ammattilaiselta. Käytössämme on ammattilaistason erikoisleikkurit, joilla saadaan siisti leikkauspinta hoidettaville puille. Näin vähennetään kasvisairauksia. Puutarhurit osaavat katsoa tarvittavat leikkaukset kasveille.

Hinta 55€ / tunti / puutarhuri. Minimityömäärä 3 tuntia.

Matkakulut lisätään hintaan:

  • Lohjan seutu 20€
  • muu Länsi-Uusimaa ja Salon seutu 35€
  • Pääkaupunkiseutu ja Turku 45€
  • Muu Etelä-Suomi ja Suomi sopimuksen mukaan
Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.

 

Ota yhteyttä ja pyydä lisätietoja:

Sanna Moilanen
suunnitteluhortonomi / maisemasuunnittelija
Puh. 050 591 1234
sanna@toivepiha.fi