Toivepiha tarjoaa herukoiden hoitotöitä, eli istutusta, leikkausta ja lannoitusta Espoo-Salo välillä, keskittyen kuitenkin Länsi-Uudenmaan alueelle. Yleisimmät herukkapensaat ovat mustaviinimarja, punaviinimarja ja valkoviinimarja. Myös viherviinimarjapensaita on jonkin verran.
Toivepiha on pihasuunnittelun ja piharakentamisen erikoisosaaja. Meiltä saat myös muut pihan ja puutarhan hoitopalvelut, huippuosaajien toteuttamana.
Ota rohkeasti yhteyttä ja tilaa ammattilainen töihin!
Pensaiden leikkaaminen
Pensaita leikataan, jotta ne kukkisivat runsaasti ja pysyisivät tuuheina. Leikkaaminen on luonteeltaan usein toistuvaa ja maltillista. Pensaiden leikkaamisen yleisohjeet pätevät suurimpaan osaan koristepensaita, mutta on hyvä muistaa, että tietyt pensaslajit vaativat erilaisen leikkaustavan tai eri leikkausajankohdan. Esimerkiksi tuoksuvatukka, syyshortensia, jaloruusut ja neilikkaruusu leikataan eri tavalla.
Nuorennusleikkaukset
Pensaille voidaan tehdä kahdenlaisia nuorennusleikkauksia. Kevyempi nuorentava leikkaus on harventava leikkaus, jolla poistetaan kukkimattomia, vanhoja tai kuolleita oksia. Voimakkaampaa nuorennusleikkausta kutsutaan alasleikkaukseksi, jossa pensas leikataan tyvestä n. 10-30 cm korkeudelta. Alasleikkaus on raju toimenpide, jota voi tehdä vain harvoin. Alasleikkausta ei voi tehdä yksirunkoiseen, toiseen pensaslajiin vartettuun pensaaseen.
TILAA HOITOLEIKKUUT AMMATTILAISELTA
Hyödynnä kotitalousvähennys ja tilaa puiden ja pensaiden leikkuutyöt ammattilaiselta. Käytössämme on ammattilaistason erikoisleikkurit, joilla saadaan siisti leikkauspinta hoidettaville puille. Näin vähennetään kasvisairauksia. Puutarhurit osaavat katsoa tarvittavat leikkaukset kasveille
Hinta 55€ / tunti / puutarhuri. Minimityömäärä 3 tuntia.
Matkakulut lisätään hintaan:
Kaikki hinnat sisältävät arvonlisäveron 24%.